Haikailua hevosten perään

Miten sitä ei osannut silloin nauttia niistä ajoista, kun niitä eli.
Tai kai sitä nautti. Miksei sitä arvostanut?

Monet asiat loppuu todella äkkiä.
Kun se paikka lopetettiin, sain kuulla siitä viikko ennen dead endiä.

Edellisen kerran kun siellä kävin, sanoin lempparilleni normaaliin tapaan heihei.
Seuraavalla kerralla karsina oli tyhjä.
Jos olisin silloin tiennyt, että näin sen viimeisen kerran.. Niin, mitä?
Olisin itkenyt ihan hirveästi tietysti.

Itkin ihan kamalasti viimeisen kerran käydessäni paikalla.
Suljin viimeisenä satulahuoneen oven, kuljin käytävän läpi, tyhjät karsinat. Sammutin valot, lukitsin tallin oven viimeisen kerran.
Tuntui niin tyhjältä.

Ei niitä aikoja saa  takaisin, ei ikinä, ei millään.
Miksi minä haikailen niiden perään näin kovasti?
Koska ne ajat olivat jotain aivan mahtavaa.

Tänään purskahdin itkuun sen paikan kohdalla.
Siellä on uudet hevoset. Vanhat, "minun aikani hevoset", lähtivät sieltä pois lokakuussa 2008.

Yksi näistä poislähteneistä lähtee lopullisesti pois tästä maailmasta tulevana perjantaina.
Kävin tänään katsomassa sitä viimeistä kertaa.
Itketti, ja kun ajoin pois pihasta, itkin vuolaasti.
Itkettää nytkin.

Vakiohevosia oli oikeastaan kuusi.
"Minun" hevoseni on vielä elossa, ja yksi toinenkin, "kaverini" hevonen.
Toinen kaverini hevonen, ja tällä hetkellä oikeasti hänen oma, on kolmas näistä vakiohevosista, jonka matka päättyy. Kaksi on jo poistunut. Ne olivat oikeastaan koko tallin peruskivi, aivan alusta asti olivat sillä tallilla. Toinen kuoli talliin, toinen oli Se Viimeinen, joka lähti tallista.
Itketti niin vietävästi.

RIP F & R. M liittyy joukkoonne perjantaina, ottakaa se vastaan.

Climax.

Hassua.

Olen ajatellut paljon tässä viimeisen viikon aikana. Tai no vajaa viikko. Sanotaan nyt näit, että tää viikko alkoi sillä ajatuksella. "En tiedä miks tekstailin sun kanssas sellasta, en kuitenkaan vois voinu tehdä sun kans mitään, koska rakastan toista". Well, obvious. Sinä et siihen pystys, kaikesta huolimatta. Koska kaikki.

Jotenkin. En tiedä mitä oikein ajattelen. Tottakai asiat on niin, en minäkään varmaan mihinkään ois ryhtynyt, kuhan jotain kiksejä hain, kuten sinäkin sanoit. Eli onko siellä jossain vielä jotain?

Montakohan kertaa tämän oon tännekin kirjottanut, mut nyt tuntuu että oon oikeesti valmis antamaan periks. Kaipasin, ja kaipaan edelleen, kai vain jännitystä elämään. Silti, kun tuota "omaa rakastani" tuossa katson, tuntuu että en hitto ikinä, en ikinä, vois tehdä sille mitään pahaa.

Hassua.

Paras sana tälle, mitä tunnen(?) tällä hetkellä, on ehkä numb. Turtunut, puutunut, tunnoton. ja se on hyvä asia.

Silti, ensi kerran kun olen humalassa, näpyttelen sun numeron ulkomuistista. Silti, ensi kerran kun jossain näen sinut, tai edes sun auton tai jonkun sun kaverin, sisältä kuuluu pieni hwumps.

Tyttö ei koskaan unohda ensirakkauttaan. Et sä kyllä mikään rakkaus ole ollut. Mikähän vittu sinä oot mulle ollu. Pakkomielle, koetinkivi joka vitun asiaan.

Oikeestaan mä vihaan sua.

You say it's better if we love each other separately

I just need you one more time

I can't get what we had out my mind

Where are you now

When I need you around

I'm on my knees

But it seems we're going.

Paskat, minä oo ikinä tarvinnu sinua mihinkään. En ainakaan viimeiseen 2,5 vuoteen.

Mene pois.

Hahaha, minäkö muka sekaisin?!

Levii pää. Liika ajattelu ei tee mulle hyvää.

Raja tuli vastaan.

Mulle riittää nyt tää lihavana oleminen. Painan vitusti liikaa, aamulla otan aamupainon ja siitä ei ole suunta kuin alaspäin; -15kg ainakin. Sekään ei riitä, silloinkin paino alkaa vielä 7:lla.. Luultavasti? En ole ihan varma.

- Kalorit max. 1300/päivä

- Liikuntaa!! Kuntopyörä varastosta olohuoneeseen, kuntopallo kaapista sohvan taakse, josta sen kyllä näkee.

- Paskaruoka, herkut, kaikki "no otan ihan vähän" pois. Hedelmiä lisää.

Tavoite, uskaltaiskohan sitä.. Jos ottas puol kiloa viikossa? Menis 30 viikkoa.. Ei mahda mitään, läskeistä on päästävä. Kesällähän olis ihana olla kevyt..

Ilosaarirock on tasan neljän kuukauden päästä. Siihen mennessä saisin puol kiloa viikossa-aikataululla jo 9kg pois, tiukemmalla menis ehkä jopa se 10-12kg..

Joten, tässä se tulee, lupaus numero tuhatviissataa;

13.7.2012, Minä, painan 10 kiloa vähemmän kuin huomen aamuna.

Mulla on ylihuomenna hammaslääkäri ja pelottaa niin saatanasti. Tatuoinnin ottaminen nilkkaan/alapohkeeseen ei tuntunut missään, hammaslääkärin puudutuspiikki on kamalinta mitä tiedän.

EDIT.

Vittu miten sairasta mun touhu on ollu jossain vaiheessa.

Mutta niin helppoa se sit kuitenkin oli.

Voiko keskaria näyttää kovaa?

Tässä postauksessa oli asioita, joista en halua puhua.